Sääennusteen mukaan jo yöllä olisi pitänyt tulla jopa lumimyrskyä, mutta aamu oli edellisten tapaan täysin aurinkoinen. Pikainen aamiainen ja suunnaksi lumikengillä kävellen Huikkimajärvi. Ahkioon oli pakattu kaira, pilkkireppu ja lumilapio. Ensimmäisessä tuvan jälkeisessä alamäessä näin, että joku muukin oli lasketellessaan löytänyt pehmeää lunta ja vetänyt kurvista pitkästi.
Kairailin järveen laskevan puron suuhun muutaman reiän ja vettä oli yllätyksellisesti useita metrejä. Siirryin muutaman metrin joen suuta kohden ja sitten tulikin pohjamutaa reiästä, mutta onneksi edelleen kaira säilytti teränsä. Pilkin tunnin verran ilman tapahtumia auringon nousua ihastellen, kunnes jälleen rannan viereisimmästä reiästä nasahti kala kiinni. Tunnistin syöksyjä tekevän kalan heti haueksi ja annoin kalan tehdä muutaman syöksyn ennen ylösottoa. Ihan komea puolentoista kilon hauki.
Marssin takaisin tuvalle, jossa Katja oli aamupäiväunilla. Mietin samaa hetken itsekin, mutta sitten puunteko vei voiton ja muutakin puuhasteltavaa riitti. Kurkisteltiin taivaalle, että milloinka se lumimyräkkä alkaa, mutta ei siitä näkynyt merkkiäkään. syötiin tuhti lounas ja taas samaa rataa kamat pihalle, ahkiot pakettiin, tupa siistiksi ja eikun matkaan.
Minä astelin suosiolla suksia kantaen ensimmäisen jyrkän mäen alas, mutta Katja lasketteli tyylikkäästi senkin ilman ongelmia. Vanha reitti erkanee heti kun saavutaan Huikkimajärven rantaan. Kelkan uraa pitkin edettiin järven toiselle puolelle, jossa on vastaavasti yhtä jyrkkä ylämäki. Siihen kun latasi kaikki voimansa, niin pääsi kapeaa uraa suksia irti ottamatta ylös. Tämä reitti on todella mukava ja vaihteleva maastoltaan ja hieman ihmeteltiin, että miksi sitä ei pidetä yhtä lailla auki talvisin. Tultiin pienelle Lyöttijärvelle ja naureskeltiin omalle suunnistusmokalle, jonka seurauksena rantapenkassa kulki syvä ura kohti toista järveä. Järveltä reitti nousee jänkhälle, jossa lumi kantoi jo uran vieressäkin. Parin kilometrin jälkeen ura yhtyikin Iisakkijärven ja Rousajärven väliselle reitille, jota pitkin lasketeltiin loppumatka Iisakkijärvelle.
Jo etäämpää huomattiin, että tuvalla on muitakin tai itse asiassa oli varusteita, mutta ihmisiä ei näkynyt, josta pääteltiin, että he ovat jossain lähimaastoissa. Katja jäi tuvalle asettelemaan meidän varusteita toiselle puolelle tupaa ja minä lähdin uudelleen kokeilemaan Iisakkijärven kalojen kiinnostusta pilkkiä kohtaa. Samasta reiästä josta olin saanut tärpin aiemmin, nousi nyt 3 harria, joista 2 oli syötävän kokoisia. Otin kalat matkaan ja tein paluumatkalla vedenottoreiän lähirantaan. Hieman myöhemmin saapui isä ja poika myös kalareissulta tuvalle ja hetken juteltuamme totesimme Suomen olevan pieni maa. He olivat Nurmeksesta ja Joensuusta, eli samoilta nurkilta, missä myös me olemme varttuneet ja yhteisiä tuttuja löytyikin aika nopeaan tahtiin. Itse asiassa edellisenä keväänä hiihdimme viiden metrin päästä heidän teltastaan Vätsärin puolella.
Meiltä oli päässyt jo oluet loppumaan, mutta saimme harjusten kyytipojaksi olutta, jotta kiitokset vaan vielä kertaalleen. Tarjosin harjuksesta maistiaiset ja opastin saamareiälle, mutta iltahämärä ei enää antanut lisää kaloja. Mentiin Katjan kanssa hyvissä ajoin nukkumaan, koska viimeiselle päivälle jäi 18 kilometriä taivallettavaa.
