Aikainen herääminen ja pikainen leipäaamiainen kahvin kera kuului tähään aamuun. Katselin kartalta, että Tsaarajärvessä näkyvän saaren ja niemen väliin ehkä kannattaisi lähteä pilkkiä uittamaan. Hiihtelin suunniteltuun kohtaan ja kairasin koereiän, joka paljasti vettä olevan turhan niukasti. Siirryin ulommas ja kun vettä oli pari metriä jään alla, niin tein puolenkymmentä reikää tasaisin välimatkoin rannasta pois päin. Rautulätkällä varustettuun pilkkiin ei napannut kertaakaan, mutta pelkkään morriin tuntui joku käyvän tutustumassa. Sitten tuli napakka isku ja ehdin väsytellä hetkisen, kunnes siima poikki ja morrin menetys.
Katja toi välillä lämmintä capuccinoa avannolle ja jatkoin aurinkoisessa tyynessä kelissä vielä hetkisen reikien kairaamista. Aivan toisen rannan tuntumasta nappasi mukavan kokoinen harjus, jonka saatuani poistuin tuvan suuntaan tyytyväisin mielin.
Syötiin lounasta ennen matkan jatkamista vielä tuvalla. Aurinko porotti todella kuumasti ja aurinkorasvaa piti levitellä naamaan. No ehdittiin hiihtää vajaa kilometri kun yhtäkkiä veti pilviverhon jostain ja koko loppupäivänä ei aurinko enää näyttäytynätkään, eli myytti todella nopeasta kelinmuutoksesta pitää paikkansa.
Päätimme edetä takaisin eri reittiä kuin tullessa, joten suuntasimme kelkkareitin viertä kohti Skiehccarasjärven kotaa. Tämä väli on aika tylsää hiihdettävää, eli tasaista ja avointa. Muutama kelkka ujelsi ohi ja metsähallituksen huoltomiehet tulivat vastaan. Kodalla oli 80 vuotias Inarilainen riekonpyytäjä lämmittelemässä, jonka kanssa turinoitiin tunnin verran kuunnellen alueen historiaa ja hieman sairaskertomuksistakin päästiin jyvälle. Päällimmäisenä vaivana oli dementia. Pappa oli ajanut edestakaisin Sevetistä Inariin ja takasin vain todetakseen, että kelkan avaimet ovat olleet koko ajan kelkkapuvun taskussa. Uskalsimme lähteä kuitenkin luottavaisin mielin hänen avuliaalla opastuksella riekonpyyntiuraa pitkin kohti Huikkamajokea. Lopulta muutamien ansamutkien jälkeen ura kaartoikin jyrkkään ylämäkeen suoraan tuvan pihaan. En ollut edellisenä päivän edes huomannut siihen tulevaa toista uraa.
Laittelin ensitöikseni isot tulet ulkotulipaikalle harjuksen savustamista varten ja Katja valmisteli lisukkeita tuvassa. Harjus savustuspussiin ja pussi hiillokselle, jonka jälkeen odotellaan 20 minuuttia. Hetken vetäytyminen ja eikun syömään. Harjus olisi kaivannut kuivan Chardonnayn seurakseen, mutta kyllä se Shirazin kanssakin menetteli :).
Huikkimajoen tuvan kaminaa piti nousta sytyttämään kertaalleen yölläkin, kun pelkkänä peittona olleen makuupussin alle hiipi vilu.
