Kevään hiihtovaellus oli ensimmäinen ahkion vetoon tutustuminen Katjalle ja ei minullakaan pidemmästä hiihtovaelluksesta ollut pahemmin kokemuksia, joten reissuun varauduttiin erityisen huolella.
Varustelistaa täydenneltiin aina sitä mukaa kun mieleen juolahti jotain mahdollisesti reissussa tarvittavaa. Jälkikäteen puntaroituna tavaraa oli aika paljon liikaa mukana, mutta niin oli kelitkin suotuisat, että kaikkea ei tarvinnut edes paketeista purkaa. Telttayö jäi kokematta, koska tupiin saavuttiin aina sopivasti. Toiset makuualustat jäivät samoin turhiksi, kuten avaruushuovat ja muutamat vaatekerrat. Toki tilanne olisi ollut toinen lumimyräkän tai paukkupakkasten sattuessa. Ruokaa oli myös vaikka jatkaa toinen viikko putkeen. Takaisin reissun aloitukseen, eli matkahan käynnistyi tällä kertaa auton ajamisella junan kyytiin Helsingin asemalla. Lastausjonoon ajeli myös sisko perheineen ja siirryimme myöhäisillan pizzoille Rossoon odottelemaan junaan pääsyä. Pizzaa mutustaessa esitin mahdollisuuden halukkaille liittyä Pääsiäisen pilkkiretkelle Sevetin maastoihin. Katsotaan nyt millä kokoonpanolle sinne lähdemme.
Kerrankin sain kunnolla nukuttua junan kyydissä ja virkeänä heräilimme Oulun korkeudella. Hyvin oli aikaa nauttia aamiaista ja käydä kahvilla ravintolavaunussa ennen Rovaniemelle saapumista. Mummo ja ukki olivat Vaakunan parkkipaikalla jo valmiina ottamaan muksut hoteisiinsa viikoksi ja samalla saimme ahkiot ja muut varusteet siirreltyä oman auton kyytiin. Muu porukka jäi nautiskelemaan hiihtämisestä Luoston ja Pyhän maisemiin meidän jatkaessa kohti Sevettijärveä. Pakollinen pysähdys ruuhkaisessa Kuukkelissa Saariselällä sai mukavat mittasuhteet kun saavutiin hiljalleen pimenevään ja uinuvaan Sevetin baarin pihapiiriin. Mieluummin aloittaa vaelluksen omia latuja pitkin kuin väistellen satoja hiihtäjiä ja kelkkailijoita.
Pääsimme suksien päälle illan ollessa jo täysin pimeä, eli kello oli ehtinyt puoli yhdeksään. Otsalamppujen loisteessa etenimme Sevettijärveä pitkin kohti tien ylitystä, mutta en malttanut odottaa reitin kääntymistä, vaan kurvasin 50 m liian aikaisin pihapiirin läpi tien yli. Karttaan merkitty ura alkoi ihan oikein urheilukentän periltä, mutta ensimmäisissä vastamäissä huomattiin, ettei tämä ollut se oikea ura. Oltiin aikamoisissa vaikeuksissa, koska uralla ei mahtunut nousemaan haarakäyntiä ja suksien pito ei riittänyt sen paremmin. Vaihdettiin Katjan kanssa sauvoja ja voitelin Katjan sukset. Pikkuhiljaa muutamat jyrkät mäet kiipeiltiin ja pääsimme Ailijärven jäälle, jossa urat yhtyivät "oikeaan" talvireittiin. Muutaman kilometrin ja puolentoista tunnin verran olisi säästänyt, mikäli auton olisi jättänyt Ahvenjärven tielle, josta reitti menee yli ennen Katrinejärveä.
Hiihtäminen pimeässä oli aika jännä kokemus ja sitä eteni vähän kuin tokkurassa, johon toki vaikutti pitkä ajomatkakin. Pidimme yhden tankkaustauon ennen Sundeejärven ylitystä, jossa tuuli puhalteli vastaisesti ja aika kylmän oloisesti. Viimein puoliltaöin lampun valokeilaan kajastui Opukasjärven tuvan katto lumisine peitteineen. Tuvassa oli kaksi naista jo sikeässä unessa, joten pahoittelujen kera hipsimme nukkumapuuhiin ensin tulilla makkarat paistettuamme. Nukuin useasti heräillen, kuten makuupussissa aina. Olisi pitänyt ostaa levein mahdollinen talvipussi, jossa jalatkin pääsisi hieman liikkumaan ja hartioilla olisi tilaa himpun enemmän.
