Pekoniaamiainen aloitti tämänkin päivän. Toki pöydästä löytyi myös Lassin keittelemä puuro, leipää, voita, meetwurstia, juustoa, keitetyt kananmunat, keksejä ja kahvit & kaakaot tottakai. Kämpän vieressä on pieni vesikuoppa, johon on upotettu ilmeisesti saunan kiukaan kannellinen lämminvesiastia, joka toimii erinomaisesti kylmäsäilytystilana. Olimme suunnitelleet tälle päivälle reitin Pekan kentän kautta kohti lompoloita ja sinne lähdimmekin polkuja pitkin marssimaan heti aamiaisen jälkeen. Kävimme kokeilemassa kalaonnea Surnukönkäällä ilman tuloksia. Kameraan sen sijaan tarttui upeita koskimaisemia yli kymmenen metrin pudotuskorkeuden omaavasta koskesta. Harri sai niskalta yhden alimittaisen taimenen, joka laskettiin kasvupuuhiin. Polku vie Pekan kentälle koskelta ja muutaman sadan metrin päästä pilkottaa heinäinen asuinkenttä suon laidassa. Moottorikelkka on jäänyt niille sijoilleen suon laitaan odottamaan talven lumia. Muutenkin näkymä pysäyttää vieraan ja pistää ajattelemaan syvällisiä. Ei varmaan ihan jokaisesta olisi täällä yksineläjäksi ja vaikka olisi puhekaverikin, niin voisi kuvitella, että talven hämärinä hetkinä tulisi äitiä ikävä..
Kentällä oli pari telttaa ja vieressä polkua pitkin raahatut kanootit, joka selittikin polun kivien sinisen värin. Vieressä olisi virrannut joki, mutta kulkeehan ne kanootit toki noinkin. Ohitimme vielä nukkuvat kanoottimiehet ja suuntasimme heinälompolon rantaan, jossa löysimme Pekan työkaluvaraston onton puun sisältä. Jatkoimme ylärinnettä pitkin tupakkilompolon suuntaan, johon piti kartan mukaan päästä kapeaa kannasta pitkin. Todellisuudessa molemmissa paikoissa virtaa vuolas koski, josta ei mennä kastumatta yli. Päätimme siis kalastella koskien tienoita ja heinälompoloa, joka tosin oli todella matala. Sain parilla heitolla koskesta ihan nätin kokoiset harrit ja pistettiin ne tikkukalana nuotion vierelle kypsymään. Harri käveli seuraavalle koskelle ja sai myös pari harjusta sieltä suolakalaksi. Meillä molemmilla oli hetken aikaa iso taimen kiinni ja ehdin jo huutaa haavia hätiin. Pettymys oli suurehko kun pitkä nokka kurkkasi koskesta ja kahden kilon hauki näyttäytyi, eli taimen jäi odottamaan vuoroaan. Annoin Ilmarin väsyttellä hauen loppuun ja otettiin hauesta perhospalat illallispöytään. Harrin hauki vei uistimen mennessään. trangiassa keiteltiin vielä maastossa makaroonia, johon sekaan 800 gr sikanautaa ja kunnon nokare voita, hyvin maistui sellainenkin sapuska loimutettujen harrien kera.
Paluumatka näytti jo hieman tulevan kelin suuntaa, eli lämpötila nousi viidentoista asteen tuntumaan ja hiki alkoi olla tuttu näky otsalla. Onneksi ötökkätilanne oli kohtuullinen, eli vain paarmat ja pienet öttiäiset olivat haittana. Varsinaisia itikoita oli todella vähän. Illalla taas tutut kuviot saunomisineen ja kisailuineen.
