Pääsiäisen pilkkireissu 2012 Vätsäriin

Tämä reissu ei muodostunut ihan perinteiseksi vaellukseksi, koska käytettiin molempiin suuntiin apuna konevoimaa. Tähän ratkaisuun päädytiin kahdesta syystä, eli reissuun käytettävästä ajasta ja siitä, että mukana oli 12-vuotias ensikertalainen talvisessa kairassa. Vielä menomatkan aluksi olimme sitä mieltä, että hiihdetään takaisin autolle, mutta kelkkamatkan pituus käänsi ajatukset.

Päätös oli aivan oikea tilata myös paluumatkalle kelkkakuljetus, koska kelit oli pehmeät ja uutta luntahan tuli yhtenä yönä taivaan täydeltä, joten hiihtokelit meni todella huonoksi. Olisimme ehtineet suksia käyttäen olla perillä yhden yön ja hiihtää 2 vuorokautta, mutta nyt jäi kolme yötä maastossa nautiskeluun ja kolme päivää pilkkimiseen, sekä uusien maisemien tutkiskeluun.

Raskas ajoturnee alkoi keskiviikkona kolmelta iltapäivällä siirtymällä 500 km Tuusulasta Nurmekseen. Sieltä otettiin matkaan Jouko ja ahkiot, tosin 1 ahkio koukattiin kyytiin jo Kuopiosta. Suunnitelma oli sulloa kaikki tavarat auton sisään ja siinähän onnistuttiinkin nippa nappa. Ajoimme läpi yön Joukon kanssa vuorotellen ja Olavin koisiessa takapenkillä. Aamuyöllä oli muutamia todella väsyneitä hetkiä, jolloin piti vaihtaa tuoreempi kaveri rattiin. Kuusamon korvilla nasakka lumisaderintama haittasi tunnin verran matkantekoa, mutta muuten keli oli selkeä. Aamukahvilla hieman yli kuudelta olimme ST1-asemalla Ivalossa. Hotelli Inarista Jouko osti unohtuneen fileerausveitsen tilalle uuden, jolle ei kyllä tällä reissulla valitettavasti tullut mitään käyttöä.

Aikataulu piti hienosti ja saavuimme Rautaperäjärvelle aamulla viittä vaille yhdeksän, kun olin ennustanut meidän saapuvan yhdeksän kieppeillä. Kelkkakyydittäjäksi lupautunut poromies kurvasikin kohtapuolin kelkalla pihaan ja päästiin lastaamaan tavaraa rekeen. 2 ahkiota ja irtokamat menivät rekeen ja minun pitkä ahkio sidottiin reen taakse. Olavi pääsi kelkan kyytiin ja Joukon kanssa istahdettiin rekeen selkä menosuuntaan, koska kelkasta pöllyää lunta aika kiitettävästi. Matka oli todella paljon pidempi kuin mitä kartalta katsoen oli näyttänyt. Ajoimme reilun puoli tuntia Suolisvuonolle, jossa pidimme tauon ja lepuuttelimme istumalihaksia. Jatkoimme Saarijärven ja sitä seuranneiden järvien kautta Kyyneljärvelle, josta oli vielä reilun varttitunnin ajo määränpäähän. Sinne onneksi meni vanha ura, koska muuten olisi saattanut jäädä reki vetämättä pehmeässä lumessa, vaikkakin kelkassa oli voimaa todella muhevasti ja kuski oli taitavimmasta päästä.

Tauno pyöräytti kelkalla järvenniemeen kohtaan, jossa lunta oli vähiten ja maassa oli poltettavaa puuta runsain mitoin. Hyväksyimme sen leiripaikaksi ja kelkan kurvattua näkymättömiin aloittelimme tavaroiden purkamisen ja leirin pystytyksen. Joukolla oli tuliterä ja korkkaamaton avolaavu, joka pääsi kunnolliseen testiin. Laavussa oli riittävästi nukkumatilaa kolmelle ja kesäkelissä taitaa vetää jopa neljä henkeä. Kalaan oli kova kiirus ja annoin Joukolle ja Olaville lähtömerkin kohti lähintä lahdukkaa ja jäin itse kasailemaan toista pienempää laavua tavaroiden suojaksi ja tulipuita rahtaamaan nuotiolle. Olotila oli epätodellinen. Univelka painoi päälle ja teki mieli mennä laavuun nukkumaan, koska tuntui, ettei mikään homma onnistu ja ajatus ei vaan kulje. Samalla paikalle kaartoi kahdella kelkalla Metsähallituksen erävalvoja ja rajavartiolaitoksen rajamies yhteispartiointimatkallaan. Tulivat tarkistamaan olimmeko kelkoilla liikkeellä, joille ei ulkopaikkakuntalaiset noille nurkille lupia saa. Kerroimme kuka meidät kyyditsi ja olivat itse asiassa Taunon kanssa juuri rupatelleetkin. Toivottelivat kireitä siimoja ja katosivat kohti seuraavia järviä.

Poijat tulivat pilkiltä ilman tuloksia ja pisteltiin tulilla matkalla syömättä jääneitä eväitä naamaan. Lähdettiin iltapäiväksi kaikki tutuille apajille viime kesän reissun innoittamina. Ei tullut sieltäkään suunnasta yhtikäs mitään. Aurinko alkoi laskeutua ja selkään hiipi nuotiollakin kylmän tunne, vaikka vaatetta oli päällä ihan lämpimästi. Kylmä yö oli tulossa, joten laiteltiin kunnon tulet isosta tervasjuurakosta laavun eteen ja varsinkin Olaville katsoin lämmintä päälle. Yöllä heräsin siihen, että koko vartaloa hytisytti ja hampaat kalkatti yhteen. Ei ole enää vanha Ajungilak entisensä ei. Kiristin suuaukkoa niin pieneksi kuin sain ja pätkittäin nukahtaen sain kärvisteltyä aamuun asti. Myös Joukoa oli palellut ja arvuuteltiin pakkasen käyneen varmaan kahdessakympissä. Paluureissulla Tauno tiedotti, että Sevetissä oli ollut sinä yönä -27 pakkasta, joten oli sitä ainakin sen verran, koska olimme alavalla aivan järven rannassa. Onneksi Olavi nukkui hyvin uudessa Marmotissa ja nukkuikin putkeen 13 tuntia.

Aamulla pakkanen oli edelleen kireää ja Joukolta meinasi paleltua näpit nuotiota sytyttäessä, vaikka oli valmiit sytötkin apuna. Kunnon roihu alkoi pikkuhiljaa antaa lämpöä laavulle asti ja minäkin sain itseni kammettua ahtaasta pussista väljemmille vesille. Keiteltiin nokikattilassa ja nokipannussa vettä, joista osa meni termareihin päivää varten, osasta otettiin vedet pikapuuroihin ja kiisseleihin ja lopuista porautettiin kahvit. Olaville kuppi kuumaa kaakaota lämmikkeeksi ja retkimuurikalla rapsakkaa pekonia leivän päälle. Pakkanen oli jäädytellyt eväsleipiä ja mehuja. Jopa kylmälaukun sisällä suojassa olleet tiivistemehut olivat osin jäässä. Aika nopeasti auringon ehdittyä korkeammalle pakkanen antoi sen verran periksi, että uskalsimme lähteä suksimaan kohti taimenjärviä. Oikaisimme metsäkaistaleen läpi, mutta olisi kannattanut kiertää kelkan jälkeä pitkin, koska metsässä kantoa ei ollut juuri nimeksikään ja aikaa tuhraantui uraa polkiessa. Taimenjärvi oli kaunis ja valitsimme päivän leiripaikaksi järveen pistävän kapean niemennokan, johon etsittiin ensi töinä tulipuut. Kairailtiin niemen ympäristöön ja lähilahdukkaan parikymmentä reikää, joista osaan Jouko viritteli ootto-onkia katkasyötillä höystettyinä. Päivän saalis oli kuitenkin aika mitätön. 1 satagrammainen matikka oli niellyt yhden syötin ja aktiivipilkillä ei kukaan saanut tärpin tärppiä. Hieman apeina kasailimme tavarat ahkioihin ja suuntasimme seuraavalle järvelle. Täysin sama tilanne siellä, paitsi ei tullut edes sitä matikkaa. Iltaa istuttiin syöden, juoden ja rupatellen niitä näitä. Olavia taisi hieman harmittaa olematon kalantulo, koska olin kesän kokemuksista innostuneena mainostanut, että kaloja pääsee melkoisella varmuudella väsyttelemään. Onneksi luonto ja leirissä elämisen monet puuhat tarjosivat virikkeitä, eikä mieli päässyt ihan pohjalukemiin vajoamaan itse kenelläkään. Ilta oli seesteisen näköinen ja jostain syystä ajattelin, ettei keli varmaan ihmeemmin muutu. Jätin esimerkiksi pilkkirepun hieman avoimena taivasalle ja sukkia kuivumaan narulle ilman pyykkipoikia..

Yöllä heräsin ensimmäisen kerran kumisevaan ääneen, joka lähti kauempaa puiden latvoista kun myrskytuuli lähestyi. Seuraavaksi alkoi laavun yläreuna läpättämään kovalla äänella ja sitten laavun kangas meni kunnolla luokille. Onneksi meillä oli laavu tuuleen nähden oikeassa asennossa, eli tuuli pauhasi suoraan takaa. Sain hetken aikaa nukuttua, kunnes heräsin siihen, että jotain märkää tippui nenälle pienestä makuupussin hengitysaukosta. Kurkkasin ulospäin ja oltiin kaikki lumen peitossa pusseissamme. Tuuli pyöritti lunta myös laavun sisään ja Jouko nousi laittamaan hyttysverkon edes hieman suojaksi. Olisi kannattanut ehkä nousta kiinnittämään kevytpeite suuaukon eteen, mutta tuskin se olisi siinä myräkässä onnistunut. Kolmen neljän maissa yöllä kun tuuli oli kovimmillaan laavun katto hipoi nenääni. Aamulla tuuli tyyntyi ja sade hellitti sen verran, että päästiin kurkistamaan ulos. Kaikki jäljet olivat peittyneet ja tavaroita oli hautautuneena lumeen. Kengät, pilkkireppu ja pikkulaavu olivat lunta täynnä. Nuotio oli tuulessa palanut viimeiseen kalikkaan ja tulipuita etsiskeltiin hetki nuotiota varten. Olavi heräsi kuin mitään ei olisi tapahtunut, eli oli nukkunut jälleen kuin murmeli koko yön lämpöisessä pussissaan. Yöllä kävi mielessä mitä oltiin juteltu illalla tulilla, eli ihmeteltiin Norjassa menehtyneitä ulkomaalaisia, jotka joutuivat lumimyrskyyn ja kuolivat osa aivan lähelle autiotupaa. Yön myrksy antoi viitteitä, miten vaikeat olosuhteet saattavat nousta aivan yllättäen ja kuinka rajua myrskytuuli voi olla. Olikohan se niin, että yksi henkiinjäänyt selviytyi siten, että oli tajunnut mennä makuupussiin ja hautautua hankeen..

Puhdisteltiin aamupalan laiton yhteydessä enimmät lumet laavusta ja ripusteltiin märät makarit ja alustat naruille kuivumaan. Sukkia taisi kadota pari kappaletta ja osa löytyi lumeen hautautuneina. Suunnitelmat muuttuivat siltä osin, että meidän Olavin kanssa oli tarkoitus hiihtää uria pitkin toiselle järvelle, mutta koska niistä ei ollut enää mitään havaintoa, niin jäätiin kaikki kotijärvelle. Aurinko kajasti pilvipeitteen läpi oranssina ja hiljalleen sateli lisää kunta kun hiihdimme pieneen saareen. Tuuli kääntyi suoraan pohjoiseen ja myrsky nousi aivan varoittamatta takaisin. Muutamassa minuutissa tuuli oli todella voimakasta ja olimme aika suojattomassa paikassa, jossa piti vielä vaihtaa hiihtovaatteet pilkkihaalareihin ja saada tulet aikaiseksi. Olavi keräsi tulipuita saaren muutamasta maapuun oksistosta ja Joukon kanssa otettiin kirveellä maapuiden rungoista hieman isompaa poltettavaa. Ajatus oli laittaa ahkiot ja sukset tuulen suojaksi rantapenkkaan. Jouko löysi ahkiostaan kuitenkin mukaan sattuneen avaruuspeitteen, joka viritettiin yläosastaan narulla kahden rantapuun väliin ja alaosaan täytettiin minun ahkio lumella ja tiivistettiin se tuulenpitäväksi. Jouko kaivoi rantapenkkaan suuren montun nuotiolle ja saatiin kaksissa miehin suojaten nuotio syttymään. Vaihdettiin lämmintä päälle ja istuttiin pahimmalta tuulelta suojassa paistaen makkaroita ja kahvetta hörppien. Pikkuhiljaa tuuli alkoi laantua, mutta Olavi päätti, ettei lähde siinä kelissä ollenkaan pilkille. Olavi piti meille tulta yllä laskettelulasit päässään tuulelta ja savulta suojaten. Joukon kanssa porailtiin urakalla reikiä ja Jouko etsi kaikuluotaimella sekä syvyyttä, että kaloja. Siellä täällä kaiku piippasi kalojen perään, mutta koko päivän urakan tulos oli yksi 25 gr ahven. Katselin taivaalla liihottavaa kotkaa kymmenisen minuuttia ja se oli päivän kohokohta. Kameran akku oli kylmyydessä hyytynyt ja kännykkän kameraan ei jäänyt kuin pieni piste uljaasta linnusta. Illalla leiriin ajoi kelkalla nuori poromies ja rupateltiin hetki niitä näitä. Hän oli poroja seurailemassa ja niitä olikin näkynyt aika paljon tällä seudulla. Suurin tokka oli lähempänä Sevetin tietä. Ilta meni päivän ja edellisen yön sattumuksia kertaillessa ja tekaistiin porukalla maistuvat juuresnyytit pekonilla höystettyinä nuotiolle hautumaan. Toivottavasti Olavi sai muutamia vinkkejä ja niksejä kuinka erämaassa voi käyttää kaikkia mahdollisia keinoja hyvåkseen. Ainakaan koko reissun aikana ei kuulunut yhtään poikkipuolista sanaa vaan päinvastoin Olavi näytti nauttivan suurimman osan ajasta, vaikka kalantulo jäikin olemattomaksi. Etukäteen olin hieman huolissani jaksamisesta ja kylmyyden tuomista tuntemuksista, mutta näköjään aivan turhaan. Toki Olavilla oli varusteet kunnossa, niin kuin pitää ollakin. Uusi Thermarestin alusta + ilmatäytteinen alusta yhdessä Marmotin untuvamakuupussin kanssa takasi lämpimät yöunet. Mummolta lainaan saatu kokovartalomallinen villapuku oli erinomainen nukkuma-asu. Ukin pilkkihaalarit ja minun lämpökengät antoivat lämpöä järvellä ja leirissä. Päähineenä Katjan huovuttama villahattu oli todella lämmin.

Viimeinen aamu valkeni todella aurinkoisena ja yö oli ollut kylmähkö, mutta ei kuitenkaan niin kylmä, että se olisi haitannut unia. Niinpä virkeänä laittelimme tulet ja aamupalat. Jouko passitettiin vielä järvelle yrittämään kun taas Olavin kanssa aloitettiin leirin purkaminen ja tavaroiden pakkaaminen. Jouko palasi ilman kaloja, joka ei enää tässä vaiheessa pahemmin yllättänyt. Ilmeisesti olimme pari viikkoa aikaisessa, koska lunta oli niin paljon vielä jään päällä, ettei valo päässyt herättämään kalojen ruokahaluja. Lisäksi pohjoistuulella kala ei kuulemma liiku, tiedä häntä. Tauno kurvasi kelkallaan sovittuna ajankohtana hakemaan, eli puoliltapäivin. Hän oli verkoilla saanut Inarilta komeita rautuja, mutta kertoi ihan samoja kokemuksia muilta pilkkijöiltä, eli kala ei vaan tällä hetkellä syö ja liiku. Tauno varoitteli paluumatkan muutamasta järvestä, että siellä on vesi noussut jään päälle. Niinhän siinä kävi, että kelkka jäi kiinni ja Joukon kanssa vedettiin jalaksista se irti. Reki vedettiin erikseen rantoja pitkin ja me käveltiin pahimman järven osuus. Loppumatka meni hyvin mitä nyt pehmeässä lumessa oli tullut patteja uralla, jotka silloin tällöin lennättivät reessä istujat hetkeksi ilmojen teille.

Pakkailtiin kamat autoon ja hurautettiin 10 kilometriä Sevetin baarille syömään ja samalla maksettiin kelkkakyydit Taunolle. Otettiin poronkäristykset kaikki kolme ja kylläpä ne maistuikin hyvältä. Kello näytti hieman vajaa kolme iltapäivällä kun päästiin kotimatkalle. Saariselän Kuukkelista perinteiset lakkamunkkipossut ja hieman tuliaisia matkaan. Kuusamossa kahvit ja sämpylät, sekä kuskin vaihto. Kertaalleen vielä Kontiomäellä kuskin vaihto ja Nurmeksessa oltiin yhden jälkeen yöllä. Jouko otti ahkion ja reppunsa ja Olavin kanssa ajeltiin vielä ukin ja mummon luo ensin yöpalalle, sitten saunaan ja lopuksi puhtaiden lakanoiden väliin. Seuraavalle päivällä jäi vielä pyrähdys kotiin Tuusulaan. Kalojen kilohinnan voi laskea kun kilometrejä tuli autoon 2900, tai oikeastaan ei kannata alkaa sitä laskutoimitusta tekemään :)